lauantai 10. marraskuuta 2012

Nenäpäivän jäljillä


Muun Suomen viettäessä Nenäpäivää vasta eilen, Pro veteli kuluneet viikot Senkka Nenästä – päiviä jo hiukan ennakkoon. Valtakunnalliseksi tapahtumaksi lähivuosina pyrkivä ajanjakso sisälsi paljon onnistumisia ja tiukkaa treeniä, kehitti liikkuvuutta sekä kehonhallintaa ja nähtiinpä myös selkeitä harppausaskeleita kehityskaaressa niin tekniikan osilta kuin fyysisten ja henkisten vastoinkäymistenkin ylityksessä.

Tällaista siis valmentajilla. Muu joukkuehan keskittyi lähinnä kunnioituksella seuraamaan tätä suurta taistoa maalivahdin tontin väliaikaisesta täyttämisestä. Kisan tasaisuuden ja itse osumakohteiden innoittamana joukkue melkein jopa sisäisti kaikkien aikojen ohjeistusten oivalluksen: ”vedot maali(vahti)a kohti”. Hyväntekeväisyys ilmeisesti liittyi näihin nenäpäiviin vain lähinnä vaatetuksen suhteen, kun silminnäkijöiden lausuntojen perusteella vastakkain olivat Valko-Venäjä sekä Maastokuvio on uusi musta ry.

Perjantain herkistelytreeneihin panostanut Kinnunen ei kuitenkaan päässyt näyttämään taitojaan keskiviikkona Mosan mäelle asti, sillä joku oli käynyt WinterDangerin louhoksella vetelemässä tulpat putkista ja Pro joutui luovuttamaan sukellusjaostostaan jäsenen pelastamaan maailmaa. Viittaamatta keneenkään suorasti, on usean tapanilalaisen nähty liikkuvan kaivoksen läheisyydessä ennen vahinkojen havaitsemista. Jonkunlainen tunnustus tähän nähtiin myös itse pelitapahtumassa, kun vihulaiset olivat pukeutuneet kokosiniseen. Niinpä niin, jokainen tehköön omat päätelmänsä, mutta… Sininen = Vesi = Sukellus.

Pelissä sukelluksia nähtiin vain ajoittain eikä jäteveden ryöppymistä kentälle aiheuttanut kuin yksi yksinäinen huutelija. Näistä ongelmista selvittiin kuitenkin ryhmäkuviokellunnan lyhyellä oppimäärällä. Tapanilan Sea Worldiin ei Pron tietotoimiston mukaan kadonnut kuin yksi pelaaja. Huhupuheet kertovat, että olisi noussut kuitenkin jossakin päin Thaimaan rannikkoa hymyillen pintaan...  Jälleen kerran tuotannollisista syistä ei tässä kuitenkaan voida paljastaa, että kyseessä on kautta aikojen ensimmäinen Thaimaan BB:n asukasvaihto Suomesta.

Seuraava viikko pommitetaankin sitten biggestboss@nhl.com – osoitetta viesteillä työsulun jatkon puolesta, jotta turkulaiset pysyisivät Mikko Koivun haltioissa vielä vähintään lauantaihin asti. Varakeinona onneksi Kinnunen kalasti jonkin verran uraania tuliaisiksi, joten todella loistavia asioita on luultavasti luvassa lähitulevaisuuden treeneissä ja otteluissa. Toivotaan, että kantaa hedelmää!


PS. Blogin ylläpito ei edelleenkään ota vastaan ennakkotilauksia edellisen postauksen kalenterista. 
Mr Stoneman nähtävissä suurella todennäköisyydellä pelitapahtumissa, joten paikan päälle vaan huutelemaan.


Prolainen oppii visualisoinnin kautta.
Hovikuvaaja Jarde on tallentanut oppikirjan teesin nro 113:
Kasetin on kestettävä, vaikka taklattaisiin katsomon penkeille asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti