maanantai 28. tammikuuta 2013

Alle Kivisen kuoren


Tammikuun kunniaksi saatiin kausi kunnolla liikkeelle, kun pelaajayhdistys ja Maaniitun vahtimestarit pääsivät sopuun televisio-oikeuksista ja Nurmijärven HokiLiiga alkoi vihdoin ja viimein. Jää onkin ollut erinomaisessa kunnossa, mutta luistimet valitettavasti yhtä terävinä kuin pelaajat normaalina maanantai-iltana. Sekä liiga että pelaajat uskovat, että alkukauden viivyttelystä huolimatta saadaan tästäkin sesongista kaikki irti ja myös fanit löytävät tapahtumiin pienen suvantovaiheen jälkeen. Fanituotteiden hankkimistakin harkitaan, mutta niiden saapumista odotellessa Laitinen on luvannut nimmaroida jokaisen Jofa-kypärän, joka hänelle paitsioon asti viedään.

Suureksi yllätykseksi ulkojään kuviot eivät kuitenkaan täysin toimineet lauantain sisätiloissa käydyssä ottelussa. Jossakin vaiheessa joukkue huomasi, ettei takatolpalle pystykään liukumaan (kuten Maaniitussa sisällä ja ulkona), paitsiohuudot ei auta ja jotenkin se luistin vaan tökkää ikävästi Rusan lattiaan. Päädyttiin siis kokonaan erilaiseen lähestymistapaan ja toisessa erässä yritettiinkin ujuttaa Merville tai Rainerille vielä yhtä kukkapuskaa tai metallilautasta ja lahjoa erä päättyneeksi jo hieman ennakkoon. Ei onnistunut. Jatkossa aiotaankin jättää kukitukset sun muut pelin loppuseremonioihin, jotta voidaan tarvittaessa lahjuksilla kääntää ja kiristää pelit oikeaan suuntaan. Tähän projektiin saatetaan ottaa mukaan myös niitä lätkämailoja.

Uuden taktiikan hiomiseen, tai vaihtoehtoisesti Rusan lattian jäädyttämiseen, on onneksi aikaa parikin viikkoa. Tässä välissä tosin matkailujaosto suuntaa länteen kääntelemään kruunuja ja pelaamaan nimestä päätellen itseään vastaan Finnkampeniin. Heille on myös annettu tehtäväksi kaapata Peter Forsberg paluumatkalla, jotta saadaan näkökulmaa ulkojään taistoihin. Samaan aikaan kotimaan joukot todennäköisesti pohtii aamujaan Paven kanssa.


Selkeästihän sanoissa on haettu vihjettä Pron viestintäosastolle, jotta kommentteja varsinkin pelien jälkeen haettaisiin vain ja ainoastaan valmentajavelho Jarnolta ja loppuryhmä voisi hautautua alle Kivisen (pelottavan posiitivisen) kuoren.

Viestintäosastosta puheen ollen, blogi haluaa tässä samalla myös kumota tulevan Salibandy-lehden huhut, joiden mukaan kaksi Pron pelaajaa olisi jäänyt kiinni kokon polttamisesta ennen viime juhannusta. Valmennus kertoo tienneensä asiasta ennen juhannusta, mutta päätti silti antaa heidän osallistua kesäharjoitteluun. Seura kuitenkin toteaa, että kyseessä oli vain omassa porukassa poltettu kokko, josta saatiin tietoa kihniöläiseltä pelaajien entiseltä päävalmentajalta. Korostetaan kuitenkin, että näiden kahden pelaajan yksityisyyttä kunnioitetaan eikä nimiä luonnollisestikaan kerrota. Tämän lisäksi joukkueen viestintäjohtaja haluaa todeta, että kyseessä ei ollut missään nimessä kokko. Korkeintaan ulkotulet. Eikä tästäkään ole todisteita. Tai ehkä pelkästään heidän oman porukan kesken. Samalla valmennus korjaa vielä, ettei oikeastaan muista viime kesästä mitään.


      Facebookista irroittautuminen edes hetkeksi saattaa aiheuttaa hurjia
vieroitusoireita. Yksinäisyyttä, masennusta jne. Lisäksi tietoisuus siitä,
että tälläkin hetkellä "kaikki muut" päivittää aina niin mielenkiintoisia
statuksiaan, saattaa johtaa siihen, ettei tunne kuuluvansa ryhmään.
Vai mitä Kari?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti